Istun vaan ja kuuntelen. Pitäisi oksentaa mutta mitään ei tule ulos. Voisin huutaa. Silmiä väsyttää ja ajatus on kotona. Täällä kaukana ei ole mitään. Odotan ja odotan kun aika matelee. Menee karkuun eikä edes houkuttele mukaansa. Lopetan tupakanpolton. Jälleen uusi haave tulevaisuudessa. Edestakaisin heittelehtimistä. Haluaisin niin kovasti auttaa ja samalla vetää kaikkia turpaan. Ehkä tässä haaveessa on jotain järkeä, kerrankin jalat maassa? Voisinko sittenkin tyytyä vähempään? En kai koskaan ole paljoa halunnutkaan. Vain pelastaa koko maailman.