Tunteettomuus on yleensä huono juttu. Kerran jos toisenkin on kuitenkin tunteiden puuttuminen pelastanut tilanteen tai auttanut siitä pois. Tunteettomuus tuntuu rohtuneilta huulilta ja kuivalta iholta suihkun jälkeen eikä kosteusvoidetta näy missään. Yhteneväisyydet kuuman konttisukelluksen ja toissapäivän ylihuomisen eilisen välillä ovat hämmästyttäviä.

Oikeastaan pää on tyhjä. Se yksinäinen kärpänen joka jo lukioaikaan siellä surisi on ollut poissa hyvin pitkään. Taisi kerran lyriikkatunnilla haukotuksen yhteydessä surahtaa suun kautta ulos.

Kaikki raapii pallejaan. Pohje on arka ja kylkeen koskee. Huulet ei tunnu ja leukaa särkee. Vahva tupakan tuoksu tulee huoneeseen ja ahdistun. Huomaan taas yhteneväisyyksiä toiminnassa. Tosin toiminta tänään on eri kontekstissa kuin toissapäivän ylihuomisen eilisessä. Nenänpielet tippuu kuivuudesta.

Kesällä saa sillalta kalaa. Varjoissa väijyy hauki ja joskus se on niin kesy että tulee itse luokse. Kalastaja nostaa hauen käsillään virrasta, minä annan sen olla ja vain katselen sen kidusten rytmikästä liikettä varjoisassa vedessä. Varjoisassa paikassa taisin sanoa liikaa. Ainakin siltä tuntuu. Uskoin liikaa. En koskaan luota ihmisiin silloin kuin pitäisi, ajoitus on väärä. Pöydässä ajattelin itseäni. Pidin kuplan yllä. Nyt ajattelin toista liikaa väärään aikaan. Tuntuu isku rinnassa.

Puhuin totta. Istuin hiljaa ja ajattelin miten tapahtumat etenee. Usko yhden ihmisen kykyyn vaikuttaa asioiden kulkuun romuttui. Hetken jo ajattelin että lähden. Lähden pois kaikesta. Yksin. En ota vastaan keneltäkään enää mitään. En sanoja, en tekoja. Myrsky repi jalat maasta huomaamattani. En pyristellyt kuitenkaan vastaan vaan halusin ottaa selvää uudesta tuulesta. Kuljin mukana viimassa, hiljaa keinuen haaveen seassa. Eväsretki maton päällä, luulin eläväni tulevaisuutta. Luulin.

Katulampun alla kompastun lumikasaan mutta en huomaa sitä. Ajatus kävelee selän takana pois päin. Näin monta ihmistä. Nauroin hiljaa mielessäni tajutessani eksyneen olleen sittenkin ehkä oikeassa. Taidan antaa mennä kun kukaan ei näe.

Vartiotornista ei varoitettu. En ehtinyt valmistautua. Se viltti, jonka alla olin, taisi olla vanhaa paperia. Rapisi sormien lävitse yhden sanan voimasta. Toinen.