Se, että minä olen punainen muoviämpäri, ei merkitse mitään. Se, että sisälläni on käärmeenpesä, merkitsee sitä että kun minut laittaa kuuman kiukaan päälle, pääsevät käärmeet muovin sulaessa kaakelilattialle.

Saatan joskus sisältää multaa. Muutama litra mahtuu sisukset täyttämään. Mullan laittaa täti kiven eteen ja mullan sekaan keltaisia, punaisia ja sinisiä orvokkeja. Itse laittaisin multaan kynsiä. Sormen päistä revittyjä kynsiä.

Mietintämyssy päässä ei ajatus kulje edes muoviämpärillä. Jos ystäväni olisi kalalokki, ottaisi se minut mukaansa lennolleen. Ehkä jopa keräisi saaliinsa sisääni. Se olisi mukavaa. En olisi toimettomana vaan voisin olla avuksi ja pitää samalla hauskaa yläilmoissa.

En pidä siitä että naapurini, vihreä kastelukannu, puhuu sellaisia sanoja joita on raskasta kuulla. Niin kuin esimerkiksi eilen hän kertoi että mies pari taloa meiltä eteenpäin oli lyönyt keltaista sankoa lekalla. Niin kuin rumpuja lyödään. Mutta lujempaa.

Iloitsen siitä että olen ämpäri. Ämpärinä on mukava olla. Toisin kuin hyvän päivän tuttuni puutarhasakset, ei minun tarvitse mennä sellaisiin paikkoihin, joissa on teräviä kohteita. Vaikka ruusupensaaseen.

6 in the morning I feel ecxited. What will the day bring to me?
"Ammu ittes vielä kun voit."

Iloa löytyy niistä jotka on vielä onnellisia ja autuaan tietämättömiä. Siperia opettaa. Olinko itse joskus jonkun ilona silloin pienenä? Silloin kun uskoin että kun liimaa muumitarran VHS-kasettiin niin se tarran jakso näkyy siitä kasetilta. Itku tuli kun ei se toiminutkaan niin. Uskoin että suihkun lattiakaivossa asuu vihreä sammakko kun sieltä kuului "pulp pulp". Ruokin sitä lasten hammastahnalla.

Veljeni heitti minua kivellä päähän, ampui impulla jalkaan ja kusi päälle. Minä heitin veljeäni nostokoukulla päähän, puin ja meikkasin sen Alma-neidiksi ja juonsin C-kasetille kuinka se paskantaa puussa muovipussiin.