Oikeastaan alan valtasi helpotus. Se tuli kuin viileä tuulahdus ikkunasta kun sauna on ollut päällä ja ilma on kostea. Istuin rannalla ja tuuli. Kasvoille viileys, tyyneys, hiljaisuus. Hengitys kulki rauhassa. Ei ylimääräisiä sydämen lyöntejä. Ei jännittynyttä tärinää. Ei pelkoa.

Yritän vain olla. En vain oikein tiedä missä olen. Pieni mahdollisuus leijuu. Se kiertää, kaartaa ja näyttäytyy harvoin. Sana on ehkä. En ajattele.

Joku tietää asioita ennalta, joku näkee unia. Ääni, joka tuntuu kodikkaalta ja muistuttaa tärkeästä tavoitteesta, saa sydämen lyömään tiuhaan ja adrenaliinin täyttämään kehon. Vastuu ei pelota. Vaikutus mieleen enemmänkin. Jaksanko henkisesti? Muut menevät aina edelle.

Silti tyyni.