Tässä on nyt joku jippo, joku vitun koira haudattuna.

Nylkeminen elävältä.

Ehkä liian julmaa, minulle itselleni.

Vittuilu sähköpostitse on ehkä vittumaisinta vittuilua ikinä. Samoin tekstiviestivittuilu. Ja vielä vittumaisempaa on jos vittuiluviesti, joka on osoitettu minulle, lähetetään n. 15 henkilölle saman aikaisesti niin että viestissä esitetty vittuilukysymys on ikään kuin osoitettu kaikille tai ei kenellekään, mutta kaikki vastaanottajat kuitenkin oikeasti tietävät että se on osoitettu minulle ja niin kaikkien päät kääntyvät eri aikoina kuvitteelllisesti kohti minua. Vittumaista. Vittuilisivat edes naamatusten ja aiheesta. Tai tulisivat saatana kysymään eivätkä vittuilemaan!

Mä olen niin saatanan väsynyt ihmisiin. Maiseman vaihto kuulostais ihan helvetin hyvältä, mutta en haluis lähtee omasta kodista mihinkään. Ne vittumaiset ihmiset sais painua niihin vittuihinsa, niitä kun tuntuu jokaisella niistä olevan sukupuolesta riippumatta. Saatana. Eläkää vittu omaa elämäänne älkääkä puuttunu minun omaan jos se kerta niin saatanan perseestä on.

Toisaalta voisin vaikka hypätä järveen.

Niin se lähti se kaverikin sitten josta niin paljon pidin ja joka aiheutti mukavan ja ahdistavan olon yhtäaikaa. Lauantaina keskustelimme henkeviä ja meillä oli hauskaakin. Vähän itketti, mutta näin jälkeenpäin ajatellen olen oikeastaan vain helpottunut. Se vanne pään ympäriltä katosi.

Tajusin että kaipaan fyysistä läheisyyttä kaikkein eniten. En halua tai uskalla antaa jotain haavoittuvaa osaa omasta sisimmästäni toisen haltuun. En vieläkään sen Helvetin jälkeen, vaikka siitä on onneksi jo puolitoista vuotta aikaa, kohta kaksi vuotta. Kauanko kestää että saan luottamuksen takaisin? Että uskallan uskaltaa? Tavallaan uskallan mutta en tiedä, jotain ainakin puuttui tästä edellisestä suhteesta. Se jokin kipinä.

Mä oon niin väsyny.. Haluaisin vain itkee itteni uneen enkä herätä koskaan. Hyvää yötä.