Olen tällä hetkellä erittäin väsynyt. Väsynyt itseeni, elämääni ja ihmisiin ympärilläni. Väsynyt kouluun, töihin, harrastuksiin ja lukuisiin vaatimuksiin.

Tiedän että kaikki johtuu vastoinkäymisistä. Ensi yksi suuri, sitten useita pienempiä. Päätä särkee. Ehkä se johtuu itkemisestä ja liiallisesta nukkumisesta ja sisällä nyhjäämisestä.

Tiedän että olo paranisi jos lähtisin koiran kanssa parin kilometrin lenkille. Mutta tiedän myös että se on vain hetkellistä. Parempi olo kestää lenkin ajan, päivän ajan, viikon ajan tai se ei tule ollenkaan. Jossain vaiheessa t paska olo tulee kuitenkin takaisin.

Miksi mun pitää olla näin säälittävän tunteellinen? Miksi mun piti rakastua? Miksi mun annettiin rakastua? Miksi mun rakkauteen ei koskaan vastata samalla mitalla? Miksi kaikki menee aina päin persettä? Miksi rakkaus sattuu? Miksen pysty päästää irti? Was it all for nothing?

Olin todella hyvällä tuulella lauantaina koska näin hänet. Osittain sattumalta. Lämpö valui sisälleni kun tunnistin ihanat kasvot ja sen hymyn. Miksi se tuli siihen niin lähelle? Miksi se halusi lähteä mukaan mutta ei sitten kuitenkaan tullut? Miksi mä rakastan sitä edelleen vaikka se jätti mut? Miksi yksin oleminen on nyt vaikeampaa kuin koskaan? Miksi se sattuu näin paljon?

Rakastunko mä aina vääriin miehiin? On hyväksikäytetty olo vaikka siitä on jo yli kuukausi. Kyllähän mä se tiesin ettei mun onni kestä kauaa. Aina se särkyy, onhan se nähty. Siinä oli kaikki kohdallaan. Miksei sitten ollutkaan? Mä en ymmärrä!!

Poissaoloja 35 h. Yleisin syy: nukuin pommiin. What else should I be? All apologies.

Haaveet murskattiin. Se sattuu vielä enemmän kun se ihminen on edelleen ihan samanlainen. Se ei vihaa, ei inhoa. Haluaa nähdä ja jutella ja hengailla ja oli yötäkin. Käytetäänkö mun rakkautta kuitenkin vain hyväksi?

EI TÄSTÄ TULE YHTÄÄN MITÄÄN. En jaksa.