Ymmärrän eräitä ihmisiä nyt paremmin. Paremmin kuin koskaan ennen. Välilä ajattelen että kerron sen heille, sovinnon eleenä. Vielä en taida kuitenkaan haluta. Niin moni asia on auki, jalka vasta oven raossa siirtymässä kohti normaalitilaa.

Kaikki muuttui. Sanotaan että muutos on hyvästä eikä sitä tarvitse pelätä. Enää en halua muuttaa itseäni muiden takia, muiden käskystä. Tässä muutoksessa olen minä ihan itse. Se on hyväksi haivaittu keino elää.

Kyyneleet miehen poskella satuttavat enemmän kuin mitä tarkoitin. En tarkoittanut mitään, en halunnut mitään. Olenko huijari? Teinkö jotain väärin sitä ennen? Tunsin tekeväni kyynelteen aikaan oikein.

Sanoin ensimmäistä kertaa eläissäni ei.