Kivi ja sen ympärillä oksennusta. Piikkilanka-aita nilkassani. Kyyneleet hihansuissa eikä vatsa jaksa enää kantaa. Onko elettävä, annettava olla, unohdettava? Toivon niin muidenkin tekevän. Minä en halua muistella pahalla, en halua muistella lainkaan. Kaikki on vihreää myrkkyä. Olisi pitänyt antaa olla jo vuosi sitten. En olisi halunnut tätä sisääni. Kouristukset valtaavat mieleni eikä aivoja voi formatoida. Pyörii, pyörii eikä pysähdy. Vihaan itseäni. Olen liian hyvä.

Kiltteydellä ja oikeudenmukaisuudella, rehellisyydellä ja hyväntahtoisuudella. Niillä on kaikilla paskanen loppu. Aikamme suurin, hyväuskoinen hölmö. En luota enää edes itseeni. Kaikki on viety, halu, tahto, kiinnostus. Kymmenen vuotta ja tulos on nolla.

Kuka se oli? Miksi? "Peitän jäljet, suljen kannen.". Lopussa seisoo tyhjyys kuilun reunalla.

Hyppään.