Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä että pelottaa. Sait minut pauloihisi vaikka elämän realiteetit olivat tiedossa ja vaikka kuinka uskottelin itselleni olevani itsenäinen, vahva nainen. Olit epäreilu. Puhuit muttet ymmärtänyt sanojesi vaikutusta. Ehkä kuvittelit minun olevan kylmä seinä, jolle voit vastuuttomasti vuodattaa sielusi salaisimmat toiveet ja haaveet niihin koskaan kuitenkaan tarttumatta. Ja kun huomasin vuodattamasi haaveen olevan myös minun haaveeni, käänsit selkäsi ja kielsit kaiken.

Meidän huominen olisi voinut olla todella kaunis. Arkinen mutta kaunis. Ehkä tämä kaikki muistuttaa minua taas siitä kuinka häilyvä itse olen. Kuinka monta eri persoonaa sisälläni asuu. Olen vapaa ja vahva nainen, joka määrätietoisesti valitsee itselleen sopivimmat. Olen herkkä taiteilija, joka kaipaa turvaa ja pelastajaa. Olen neutraali sivustakatsoja, joka pakenee tätä päivää ja vastuuta. Olen realistinen vastuunkantaja, joka suunnittelee huomisen etukäteen ja rakentaa kaiken itse. Olen sitä mitä halutaan, nöyrä palvelija ja haavoittuja. Olen päättäväinen ja vain sitä mitä tunnen itselleni sopivaksi.

En pysy raameissa. Valun yli ja sotken lakanat.