Tajusin tarvitsevani musiikkia. Luovuus kumpuaa sieltä jostain paukkeen seasta. Nyt olisi täydellistä kuulla se biisi jonka eksynyt opetti kuuntelemaan. Ei eetteristä tuleva kevyt plim plim auta tähän puutteeseen. Sielu ja ruumis kaipaa jotain konkreettista, niin voimakkaita aaltoja että iholla tuntuu paine tai värähtely. Kylmät väreet tulee kun mies huutaa tosissaan. Usein nauran ihmisille jotka tosissaan pakertavat jonkin asian kimpussa. Näky on jostain syystä huvittava. Kuitenkin, jos kuulen mieshenkilön antavan kaikkensa äänellään, mykistyn.

Toisaalta pelkään huutamista. Silmät kostuu ja paha olo valtaa mielen. En kestä kenenkään huutoa. Voisin vetää turpaan tai juosta karkuun. Älkää siis huutako lastenne kuulen. Tulee ikuiset traumat. Oikeastaanhan traumoja voi tulla mistä vain. Ihan mistä vain. Normaali ruokailu saattaa muuttua painajaiseksi jos kerran banaanimössöä suuhun laittaessa on sattunut jotain mieltä järkyttävää. Ei maistu banaani, ei.

Sahanpurut muistuttaa lapsuudesta. Ne tuoksui kodille. Purua taisi enemmän olla lattialla kuin seinän välissä. Aitan seinään kun löi kepillä kuului ripiropi ja tukkimiehentäitä ropisi niskaan. Niillä me leikittiin. Oli muka kivaa se nipsaisu sormesta. Pelto kun oli kuivaa lyhyttä heinää täynnä keväällä ennen sen mylläämistä uutta varten, käveltiin pienet keltaiset ämpärit kädessä siellä pajupuskien vierellä. "Minimallisto!", ja sitten kaikki katsomaan pientä mustaa liskoa ja sinnesnii muiden isompien lemmikkien sekaan vanhaan ammeeseen, jossa oli ruskealla silikonilla täytetty reikä. Joskus me uitiin siinä ammeessa.

Pihassa kasvoi pellolta pois revitty kaunis koivu. Se oli täydellinen, tuuhea eikä liian korkea. Sellainen pihakoivu pitäisi kaikilla olla. Vieressä kasvoi nilkan korkuinen tammi ja vaahtera. Oma visakoivu oli syrjemmässä, tykkää varjosta. Palokärki oli samalla nurkalla tekemässä tuhoja. Veli hiipi toiselle nurkalle ja päästi letkusta kylmää vettä mustille siiville. Tulihan vaan kiire! Serkku toi apilan siemeniä ja saatiin nätti nurmikko. Ei ihan tavallinen mutta sitäkin mukavamman tuntuinen paljaan jalan alla.

Ensimmäinen muisto siitä paikasta taitaa olla lumihangessa kahlaaminen. Tiesin viihtyväni siellä, vanhaa tavaraa ja salaisuuksia näytti olevan vaikka kuinka paljon. Sisälle mentii kellarista. Kosteus oli tunkkaista, maa ja multa tuoksui lapsesta ihanalta. Vanhan saunan lauteet repsotti paikallaan mätinä. Oli vaikeaa kuvitella siihen ihmisiä istumaan ja löylystä nauttimaan. Siitä savupiipusta löydettiin kerran kuollut haarapääsky. Talo tuntui sokkelolta. Huoneita tuntui olevan ainakin sata ja sitten vielä ulkorakennukset ja isoin pelto ikinä! Serkun tyttö söi pajunlehtiä kun oltiin poikia piilossa.

Navetassa oli lampaan papanoita ja aitaukset. Siellä oltiin päät rivissä määkimässä. Kyllä ne papanat siivottiin sitten pois. Joskus oli viisi majaa yhtäaikaa. Puro oli kuitenkin se ykköspaikka aina. Sinne menen vielä joskus. Uitettiin tukkeja ja päätettiin pistää kylpylä pystyyn. Tehtiin pato ja kesällä piti mennä uimaan "kylpylään". Vesi kuljetti hiekkaa rummun toiselle puolelle ja uitettiin jalkoja siinä hiekan päällä. Kerran oli silmä turvoksissa mutta silti piti lähteä koittamaan olisiko Koukkulammilta tullut ahvenia puroon. Ei taidettu koskaan saada mitään.

Joskus näen unta siitä paikasta. Unissa siellä ei ole mukavaa. Aina ahdistaa tai tuntuu kuin olisi vieras omassa kodissa. Niin kuin ei kuuluisi sinne tai ei haluaisi olla siellä. Usein unessa tapahtuu jotain kamalaa. Metsästä kerran väijyin peltoa ja yritin päästä huomaamatta sen yli pihaan ja tupaan sisälle. Olikohan siinä dinosauruksia? Jokin paha siellä väijyi. Kerran jopa kuolin siellä. Tulin ulos pihatien iglusta ja velociraptor juoksi suoraan kohti ja pisti poskeensa. Tuvan pöydän ääressä yritin saada serkun vakuuttuneeksi siitä että minä tosiaan olin nyt kuollut.