Olin siellä pitkästä aikaa. Uskomatonta mutta totta, niin kaikki muutkin! Olin iloinen, innostunut ja nauroin. Aluksi kädet tärisivät, siitä on niin kauan. Nautin olostani täysin rinnoin ja tunsin kuinka adrenaliini otti minut valtaan kun näin tuttuja kasvoja niin paljon. Ne eräät tietyt näin monen kuukauden jälkeen ilahduttivat valtavasti. Aluksi tolpan takaa, vaivihkaa. Sitten siristellen. Lopulta irvistin ja se tuntui mukavalta. Ei tosin niin jännittävältä kuin mitä ennakkoon ajattelin mutta pieni kipinä tuntui jossain kylkiluiden alla.

Ensimmäisessä kappalessa oleva asia vaikuttaa ajatuksiini aiempien tekstien ahdistuksesta ja vitutuksesta. En ole enää niin varma kun asia on sanottu ääneen. Ei minun aloitteestani vaan sen toisen osapuolen, mikä on sinänsä hyvä. Oli helppoa puhua asiasta vastapuolen kanssa kun asia tuli puheeksi niin ylllättäen, valmistelematta.

Sitten toisenlaisiin aiheisiin, sellaiseen, josta ei ole tarvinnut pitkään aikaan kirjoittaa. Ei ole tarvinnut vaivata päätään sellaisilla typeryyksillä. Mietin taas että kuka valehtelee? Valehteleeko kukaan ja miksi minä olen mukana? Voinko luottaa ihmiseen, jolla ei ole enää montaa ystävää aiheuttamiensa typeryyksien, väärinymmärrysten ja itseään pahempien tarinan kertojien takia? Tarinan kerronnalla tässä yhteydessä tarkoitetaan paskan jauhantaa ja mustamaalaamista, mitä joku tuntuu pitävän hienoimpana taiteen lajina.

Joka tapauksessa, olin puiden päällä kahvin ääressä kun alettiin puhua. Sanottiin toinen versio jo kuulemastani asiasta ja tulin puolustuskannalle, tavoistani poiketen siis ylipäänsä ilmaisin sen että tiedän jo asiasta jotain. Avasin suuni koska pidän ystävänäni ihmistä, josta puhuttiin. Ja sitten tuli tunne että minua pidetään typeryksenä. Yritin ottaa yhteyttä sen jälkeen mutta minulle ei vastattu. Ihan kuin olisin sanonut sen jo aiemmin?

Lähetin sen viestin jota olin hahmotellut päässäni jo monta kuukautta. Yleensä liikkuvassa laatikossa ajatukset pääsevät vapaasti kulkemaan ja usein ne kulkeutuvat syvimpien halujen tiimoille. Viestin sisältö sinänsä oli vähäpätöinen mutta tekona sen ilmaiseminen oli suuri. Ainakin minulle. Ehkä se kertoo jostain? Olen saattanut ottaa yhden pikkiriikkisen askeleen eteenpäin..