Elämä menee raiteiltaan aina välillä.

Tuntuu typerältä ajatella sellaisesta ihimisesta romanttisesti jota en edes tunne. Huijaan taas itseäni. Miks mun ois muka pakko olla ihastunu koko ajan johonkuhun? Miks pitäis haluta seurustella?

Pitkästä aikaa, yli vuoteen tarkemmin ajatellen, tuntuu ensimmäistä kertaa siltä että nyt voisin seurustella pelkäämättä. Nyt voisin uskaltaa olla rehellinen myös itselleni. Uskallan olla minä. Uskallan sanoa ei ja kyllä.

Se mies on kyllä todella hyvän näköinen ja kuulemma todella mukavakin vielä. Äääh taas tuntuu niin typerältä. Toivottavasti se on huomenna siellä missä minäkin. En oikein tiedä mitä kautta saisin siihen yhteyden, jos en näe sitä siellä. Tässäkin on ilmassa sellaisia "EI VOI OLLA TOTTA!" juttuja. Yhteneväisyyksiä monissa eri asioissa, juuri niissä tärkeimmissä.

Tulevaisuus on niin lähellä. Mahdollisuudet odottaa tuolla. Enää hetki niin moni ovi aukeaa, perässä on muutama suljettava. Kaipaan jo niin jotain muutosta. Ei siinä, kyllä tämäkin on ollut mukavaa ja siedettävää. Paljon seidettävämpää kuin aika vuosi sitten. Miten sitä kesti silloin?

Joskus tuntuu pahalta olla yksin. Siinä on yksi syy miksi haluan lämpöä rinnalle. Ajattelin että kissat, nuo nappisilmät, olisi auttaneet sen aukon paikkaamisen jota pelkään täyttää. Nyt tuntuisi hyvältä olla kaksin nelistään ja kun saan asioita järjesteltyä, viidestään. Se karvapallo katsoo niin kauniisti. Ota syliin.

Mut voisi joku ottaa syliin. Yksin tarviin pakkasella monta peittoa.

Kaipaan toista ihmistä.