Noniin.

Tulipahan oltua. Ehkä kaipasin sitä, jotta aika kuluisi nopeammin. Ehkä yritin unohtaa, uskotella itselleni että olen ehjä enkä välitä. Tiesin jo kello kuudentoista aikaan että olen valinnut väärän tavan. Kyllähän minä sen tiedän, ei se mitään ratkaise eikä se mihinkään auta. Päinvastoin. Asiat muuttuvat sekavammiksi, tunteet ja ajatukset kärjistyvät ja voimistuvat epätodellisiksi.

Räjähtämisiä. Niitähän tässä on tavallaan kaivattukin. Auttaahan se tajuamaan mikä asioiden oikea tola saattaa olla. Sanoja en muista mutta jäin siihen uskoon että olen muiden mielestä väärässä suunnassa. Ansaitsen parempaa enkä saavuta sitä näin. Vesi valui vuolaana, tuntui siltä ettei se loppuisi koskaan.

Kuului kumea poksahdus, kuulemma. Häpeä nostaa kätensä harteilleni, yrittää lohduttaa. "Opitko mitään?" Arvaa. En saa unta. Makaan liikkumatta, sidottuna. Kynnet punaisina, silmät tummina. Yritän muistella sanoja, kasvoja, ääniä. Mieleen hiipii vain muisto mausta suussani ja alan voimaan pahoin. Valkoinen, kylmä pinta on painanut otsani kipeäksi. Lattia on kylmä.

Pyysin ja sain lupauksen. Ilme tänään kertoi tarpeeksi huhujen paikkansapitävyydestä. Kiitos ystävyydestä, nyt olet muuttanut sitä. Kannattiko? Oliko se sen arvoista? Sanoin ettei sillä ole niin väliä mutta sinä itse sanoit että aina sillä on merkitystä. Miksi siis petit luottamukseni? Pidin sinua ystävänäni mutta näköjään muut, maalliset toiveet ja halut menevät sen edelle. En sanonut mitään, annan sinulle mahdollisuuden rehellisyyteen. Mikään ei ole kuitenkaan kuin ennen.

Todellisuudessa kaipasin näiltä päiviltä jotain aivan muuta. Sain pienen häivähdyksen purppuraa perjantaina. Tahdoin kulkea laput silmilllä sillä olin kauhuissani. Pelkäsin mahdollista todellisuutta niin paljon etten tahtonut nähdä sitä. Tulit viereeni kuin vaivihkaa mutta kaikki näkivät sen läpi. Mikset sanonut mitään? Mitä olisit sanonut? Tahdoin vain painautua sinua vasten ja hengittää samaan tahtiin, nukahtaa. Mitä täällä tapahtuu?

Vaikea hahmottaa todellisuutta kun olet poissa. Maailma on hiljainen. Olen pettynyt itseeni. Olen muka vahva ja tiedän mitä haluan. Nyt olen taas siellä kaivossa. Kaukana todellisuudesta. Osaisinko tällä kertaa pitää siitä paremmin kiinni? Mikäli annat mahdollisuuden?

En tiedä haluanko. Pystynkö. Kykenenkö. Nauretaanko minulle? Olenko heikko? Onko sillä mitään merkitystä jos olen onnellinen?

Ollaan tässä vähän aikaa. Tapahtuuko tänään jotain?