Masennus.

Sanaton myllerrys ja valheet, oma lehmä ojassa niin luulen. Huomionhakuista itsesäälipaskaa. Ei minulta, muilta. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi niin moni voi niin pahoin? Miksi hän ei tunne mitään? Miten hän voi olla toisen kanssa kun mulla on niin paha olo? Ei enää niin paljon mutta joskus kuitenkin.

Ajattelen lämpöä, syliä, läheisyyttä. Saatan tehdä ylilyöntejä piakkoin, tahdon olla kosteassa meressä, lämmössä, valossa vaikka vain sen kerran vieraassa paikassa ja ajassa.

Onko väärin rakastaa rakastamista?

Uskallanko niin pitkän ajan jälkeen antaa mennä? Liikkua keinuen, hyräillen. Kehon viestit halusta riiputtaa, roikottaa tyhjyydessä josta pääsee irti päästämällä irti.

Mä haluan.