I won't give this life away again

Aika. Se muuttaa asioita. Muutos tuntuu useimmiten isommalta kuin mitä se todellisuudessa on. Moni päivittelee kuinka sitä joskus pystyikään elämään niin kuin eli viisi vuotta sitten. Jos asiaa pysähtyy pohtimaan ja yrittää oikein tosissaan mielessään palata siihen aikaan, saattaakin yllätyksekseen huomata kuinka helppoa se silloin oli. Kuinka oikealta ja hyvältä se tuntuikaan.

On vaikea kuvitella vuosia eron jälkeen miltä tuntui rakastaa jotain tiettyä ihmistä. Tunne on kuollut. Vai onko? Muisto siitä tunteesta on kuitenkin olemassa aina. Miltä tuntui rinnassa kun juuri hän katsoi silmiin? Joissain tapauksissa ei kannata ruveta tällaisia asioita muistelemaan. Kehon lävistää inhon kylmät väreet ja otsa kurtistuu. Katumus taputtaa olkapäälle ja sanoo "Mikset nähnyt totuutta jo silloin?". Noh, sellainen jossittelu on ihan turhaa. Ja tuskin yksikään ihmissuhde on turha. Aina niistä oppii jotain.

Miksi pitäisi pelätä oppimista? Mitä oppiminen vie minulta? Pelko kulkee luottamisen rinnalla. Entä jos luottamus petetään? Silloin se on poissa vaikka oppia olisikin tullut. Pelko kulkee saavutusten rinnalla. Entä jos ne menetetään? Menetyksen pelko saa pitämään kiinni vääristä syistä.