Tulevaisuutta on hauska ajatella. Sitä voi ennustella ihan itsekseen uumoilemalla mitä voikaan tapahtua. Joka päivä saadaan jotain viitettä tulevaisuudesta, ainakin säätiedotuksessa. Arvailuja ja todennäköisyyksiähän nekin on, mikään ei ole varmaa edes Pekka Poudan kertomana. Omat aavistelut osuu jopa meteorologeja useammin oikeaan. Kaikkihan sen tietää ettei ainakaan omalle lomalle osu se kesän hellejakso ja vettä sataa välittömästi kun ulkotakkaan on saatu tuli tai teltta vaivalla nurmikolle pystytettyä.

Horoskoopit. Ne on ihan oma lukunsa. Jotkut niihin uskoo, jotkut pitää silkkana hömppänä iltapäivälehtien viimisillä sivuilla. Oma suhtautuminen horoskooppeihin on ristiriitainen. Taikouskoinen tiedän olevani, pakko olla. Vaikka Iltalehden horoskooppi tuntuu epäuskottavalta, on käsittämätöntä miten usein se osuukaan oikeaan. Usein luen lehdet vasta iltapäivällä ja horoskoopin jälkeen tajuan aamun menneen juuri niin kuin lehdessä lukee.

Tänään ei horoskooppi osunu kyllä mitenkään oikeaan. Tai oikeastaan elämä menee juuri PÄINVASTOIN. Sisällä on kyllä pikkunen kipinä, sellanen takasta lennähtävä ilman muun palavan puun lämpöä nopeasti sammuva hippunen. Mut se hehkuu vielä. Liekö jotain jälkilämpöö, haluan satuttaa takaisin. Rukkanen pyörii kuraisella ajotiellä nastarenkaiden alla. Pinta kuluu, kohta sitä ei ole. OLOTILA PASKAA. Nenäkin valuu. Enkä saa luovuttaa verta, kiitti ihan vitusti.

Oikeesti haluan kiittää. Se oli jotain mieltä ja itsetuntoa ylentävää yleisurheilua. Melkein joka lajista kultamitalit kaulaan killumaan. Yhteispisteet riitti punaiseen tupaan ja perunamaahan. Vastapeluri tenniksessä kuitenkin iski maahan ja hävisin kisan. Sain kipeitä mustelmia palloista ja reisilihakset jumiutui. Ehkä sen jään yli olisi kannattanut juosta eikä laahustaa ja haaveilla. Mutta se vastaranta piti otteessaan, kädestä kiinni eikä kukaan näe eksyneitä. Ja taas se fiilis. Ensi kerralla punaisessa paikassa samaistun, Still Counting.

Katse kiertää ja hakee. Yksi vilahdus ja sydän takoo jalaksia ahjossa. Tiesin sen tulevan. Tiesin jo matkalle lähtiessä. Jostain sellaiset asiat vaan tietää. Toivoin vesilasin tuovan helpotusta, jotain muuta ajateltavaa. Lihas rinnassa käski juosta ja lujaa. Käsi puristi lasia aina vain kovempaa. Näin maitoa lisätessä mielessäni nauravia kasvoja jossain tietokoneen ympärillä. Nauroin vatsa mykkyrällä ja käsi oli lantion ympärillä, ystävällisesti.Taisin toivoa mennyttä tulevaksi, kuitenkin eri raameissa. Otetaan vanhasta paras osa ja tehdään siitä jotain uutta, jooko?

Koira vääntää paskaa tien penkalla. Oma häveliäisyys estää tekemästä samaa. Nyt se tulee tänne. Siellä on kylmä vaikka aurinko paistaa. Omassa päässä kuuluu huiku ja jumpun jumpun. Laitoin todella lämpöisen hupparin päälle, se kuivui yössä patterin päällä. Lämpötila Inarilla jossain 15 ja 19 asteen välillä vaikka aurinko paistaa ikkunasta. Laatat näkyy jo. No okei, heitti se suolaa niille mut kuitenkin!

Punainen laatikko liikkuu uhkaavasti kohti. Pam. Näin toisen melkein saman värisen mutta eri mallisen tuossa aiemmin aamulla. Sydän hyppäs kurkkuun ja näin sen ilmeen. Mitä se yrittää sanoa? Ei mitään. Sanois ny jos ois asiaa. Kyllä mulle voi puhua. Äänet käskee taakse poistu, pura! Ja palelen kera Inkun epäkäytännöllisten pahviviritelmien lasien takana. Narri karsinassaan. Kaipaan jo sille vuorelle saatana! Kippis ja kulaus, tervetuloa!