Ajattelen asiaa usein. Välillä se ahdistaa, en halua sitä. Elämä tällä mallilla on ollut mukavaa, en ole kaivannut siihen mitään lisää. Totta on että välillä on ollut tylsää, mutta ystävät ovat auttaneet pääsemään siitäkin ongelmasta eroon ja kesä tuo tullessaan tarpeeksi tekemistä niin ettei tarvitse kuin nauttia olostaan ja toivoa stressin häipymistä.

Asia vaivaa ja pyörii mielessä välillä hyvinkin paljon ja pelko hiipii sen kintereillä. Menneisyydestä kuuluu katkeria lauseita enkä halua niitä takaisin. En halua sellaista. Pelkään että historia toistaa itseään. Päätin joskus ettei minun tarvitse ottaa sellaisia asioita vastaan. Viisas nainen neuvoi monessa asiassa ja selvisin hengissä. Juuri ja juuri.

Tein tietoisen päätöksen erään asian suhteen. Päätös on pitänyt koko tämän ajan mutta en ole varma onko se ollut hyvä vai huono asia. En ole missään vaiheessa katunut päätöstäni, tuskin olen menettänyt mitään. Aika on tarvittu itseni kasaamiseen, arvojen uudelleen järjestelyyn. Ajattelin että asioihin tulee taas väistämätön muutos sitten kun on sen aika. Kuin kirkkaalta taivaalta.

Pelon sekaisin tuntein yritän saada selkoa asioista. Lähinnä itsestäni. Mitä minä haluan? Päätin antaa asioiden valua tahdillaan ja katsoa mitä eteen tulee. Päätökset tehdään sitten kun on niiden aika siinä tilanteessa sen hetkisten tietojen ja tunteiden perusteella. Tiedän kyllä mitä haluaisin NYT tehdä. Ongelma on siinä etten voi, en saa.

Sulle vaan tietoksi etta taalla ei ole mikaa maskeerivoistlus!

Haluaisin sanoa kyllä jotain ihan muuta. Vaikka että "Tosiaan, on kiva olla hengissä. Kiitokset siitä kuuluu sulle."

Täällä metsässä suunnistettiin. Karttaa ois kaivattu myös välillä Inari - NS, askel heitti sen verran. Leijonat huiviin ja "Tere ohtust!". Vatsakipu ei hellitä sitten millään. Stressivatsa luulee että on vieläkin viikonloppu. Tai sitten siellä on perhosia jostain ihan muusta syystä. Tekis mieli haistattaa vitut mutta ei sitten kuitenkaan. Mä vaan.. sekoan, eli ei muutosta entiseen.

Polku pois tieltä.