Ensimmäinen kerta ei tullutkaan siten kuin odotin mutta se oli silti valtava askel eteenpäin. Alun pieni epäonnistuminen meinasi lakaista mieleni maton alle mutta onnekseni mokalla ei ollut lopulta mitään merkitystä. Ihminen oli ehkä juuri sellainen kuin pelkäsin mutta se voi toisaalta olla hyvä asia. Ehkä juuri sen tyylistä eteenpäin pakottamista tarvitsenkin, etenkin kun pimeys on täällä.

Häpeän tunne pelottaa. Olen psyykannut itseäni siitä pois vuosi kausia ja nyt olen vihdoin tässä pisteessä. Ensimmäinen askel on takana. Uskon kaiken olevan helpompaa tästä eteenpäin. Mikään ei tietenkään tapahdu itsestään, kaikki voima on oltava minussa.

Syitä on useita. Uskon yhden niistä olevan muita vahvempi, visuaalisuus. Hyvin henkilökohtaisella tasolla se on ollut yksi suurimmista elämääni varjostaneista kolhuista. Sen rinnalle on vuosien saatossa muodostunut rakenteellisia "pikkuvikoja", jotka huomiotta jättämällä kehittyvät elämäni lopuksi.

Kaipaan ja silti olen onnellisempi kuin koskaan. Myös tämä on antanut voimaa ottaa ensimmäinen askel. Ei tarvitse pelätä, vain jännittää. Joulukuu saattaa tuoda toivomani levähdyksen ja tuulahduksen tulevaisuudesta. On outoa olla kiinni niin kaukaisessa. Jokainen päivä vahvistaa, ei karkota tai heikennä.

Ne lehdet joen veden pinnalla tulivat toteen ja se onnellisuus ja ne kaikki värit! Elän sykleissä. Omistan hyvän olon kortin.