HÄPEÄ, joka koskee Irvikissaa.

Olen nähnyt liian paljon samanlaista enkä kestä sitä enää. En tippaakaan, enkä nimenomaan tippaakaan. Maku meni puolessa tunnissa mutta oletin sen palaavan seuraavana päivänä. Ja paskat. Meni kuulo ja hajukin. Näkö sentään pysyi ja sen kertoman informaation perusteella tein päätökseni, joka tuntuu oikealta. Ei vaan pysty. Odotin ehkä liikaa ja puhuin liian paljon.

Tajusin itkeväni. Ikävää, enkä mitään muuta. Ei kai siitä pääse ikinä yli.

Kidutan hieman lisää itseäni, jotta muistaisin miksi olen tässä ja nyt. Toisaalta olen valtavan kiitollinen kaikesta, tiedänpähän taas hieman vahvemmin mitä en missään nimessä halua. Moni kakku päältä kaunis, silkoa sisältä.

Tänään vietin eniten aikaa vieraiden, mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Solmimani kontaktit saattavat poikia paljon hyödyllisiä, mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita. Tulevaisuus on päivän sana.

Huominen tuo tullessaan helpotuksen, luulen. Uudet tuulet, paikat ja ihmiset valtaavat mieleni. Olen jo nyt helpottunut siitä että pääsen edes hetkeksi pois. Uskon olevani oikealla tiellä, kohti minua itseäni.

Toisten jälkien siivoaminen on epäkiittollisinta työtä ikinä. Taputukset olalle voi antaa itse itselleen mutta kukaan ei näe niitä. Kunhan itse tietää, se riittäköön.

Oletko halvaantunut? Minä en. Paikallaan oleminen ahdistaa. Rauhoittuminen oli ajankohtaista ehkä neljä vuotta sitten mutta nyt olen jälleen nuori. Olen löytänyt uusia puolia itsestäni ja mikä tärkeintä, halun kehittyä ja oppia uutta. Kaikesta.