Kuulin sen nimen pitkästä aikaa. Silmät kostuivat ja kurkkuun nousi pala. Tuntuu niin pahalta, niin katkeralta. Syytän itesäni siitä että en nähnyt. Pelkäsin, mutta en nähnyt. Poskeni punoittavat, pääsenkö koskaan yli?

Ja joka luojan päivä kannan tätä surua
Annan sille vallan, ruokin sydänverellä
Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni
En jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani

Tuntuu typerältä puhua asiasta. Tuntuu typerältä etteivät tunteeni ole muuttuneet. Olisin valmis mihin vain, pienestäkin vihjeestä. Se tuntuu typerältä. En jaksaisi enää. Asiat voisivat jo muuttua. Olen yrittänyt itse toimia toisin, niin kuin ennen. Niin kuin minusta hyvältä joskus tuntui. En kuitenkaan kyennyt siihen. Siihen iloitteluun, irroitteluun.

En tiedä mitä tahtoisin
Tiedän, etten siihen silti tyytyisi
Jos kaiken kauniin saisinkin
Kauneus minuun kauneutensa tuhlaisi

Väsymys painaa. Olen väsynyt tuntemaan.

En kasvojeni uurteilla jaksa kantaa enää pisaraakaan
On kasvojeni uurteilla surun levittämää piikkilankaa
Ei kasvojeni uurteilla karehdi hymy edes vähäinenkään
Voi kasvojeni uurteilta lukea ihmishädän päiväkirjaa

Olisin tahtonut sanoa jotain. Yritin mutta epäonnistuin. Muisti tuli tielle, se kaikki entinen ja jälkeen tapahtunut. Turhaa.

Kuinka kovaa löisin
Kuinka kovaa purisinkaan,
jos vain pääsisin lukkojen takaa kostamaan
Kuinka kovaa löisin
Kuinka kovaa purisinkaan
Tiedän sen olevan pelkkää teoriaa
Pelkkää teon teoriaa

Lupailen itselleni armahdusta.

Onhan nyt hyvä jatkaa virsta kerrallaan
onhan nyt hyvä jatkaa ja unohtaa
Onhan nyt hyvä jatkaa vaikka vain vaaksa kerrallaan
Tästä on hyvä jatkaa ja unohtaa
Ja rakastaa!